keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Aina ei mene suunnitelmien mukaisesti

Syyskuu meni ohi niin että mökillä ei kerennyt kun pikaisesti pyörähtämään, lokakuukin jo puolessa välissä ja pitäisi suunnitella mökin talviteloille laittamista jo pikkuhiljaa. Viime viikonloppuna pääsimme kuitenkin vihdoin viettämään yön mökillä sitten mun kesälomani.
Meidän sukulaisremppamies oli kanssa vapaalla ja hän tuli meidän kanssa tekemään saunan tupaan suunnitelman mukaisesti uutta lattiaa :)

Aiemmin olin tosiaan tuvan uudistuksen aloittanut ikkunankarmeista, ne sai valkoisen pinnan. Sitten sain katon maalattua valkoiseksi kaksi kertaa, hyötykäytin taas omasta remontista jääneen tikkurilan siro himmeä kattomaalin loput. Ihan ei riittänyt niin piti kolmisen litraa hakea lisää jotta tuli tasainen lopputulos. Valoa tuli taas roimasti lisää!! Katto oli alunperin tavallista käsittelemätöntä paneelilautaa.
 


Suurimmat oksat ja puun syyt jäivät näkyviin mikä kivasti tuo eloa pintaan. Kontrasti tervatun hirren ja valkoisen maalin välillä on mielestäni huikea!
Sitten olikin lattian vuoro. Kotoa jäi 5 laatikkoa korkkivinyyliä yli ja toivoimme sen riittävän nippanappa tupaan mutta koska mikään ei voi mennä liian helposti niin ei myöskään tämä!



 Koko saunamökki on vino melkein joka suuntaan. Vaikka mökki onkin melkein neliön mallinen niin seinät heittää useamman sentin toisistaan sekä lattia on kiero kun korkkiruuvi. Herrat kuitenkin aloitti rohkeasti asennuksen ja paikkailivat pakkauspahvilla suurimpia koloja jotta lattia ei ihan ponnahduslaudalta tunnu.

Helppoo tää remppaaminen :D


Eniten pidän lattian ja seinähirsien väreistä! Lattia sopii täydellisesti tupaan, näyttää kuin olisi alunperinkin sellainen lattia pitänyt olla. Ensi kerralla vielä viimeistely, mietitään minkälainen lista sopisi. Lattia viettää kuitenkin melkein puolen hirren paksuudelta pahimmillaan niin olemme miettinyt tumman veneköyden käyttöä. Se voisi tarpeeksi hyvin sulautua näkymättömiin kuin tavallinen valkoinen jalkalista.


Kuten jo mainitsin että ihan nappiin ei taaskaan mennyt niin tässä miksi. Alunperin oli tiedossa että ihan ei tule materiaali riittämään ja kävin Lahdesjärven K-Raudasta tilaamassa yhden laatikon lisää. Koska kyseinen korkkivinyyli ei olekaan hyllytavaraa vaan tilaustuote niin joudun odottamaan reilut 3 viikkoa yhtä pakettia (pitäisi tulla perjantaina) Toinen vaihtoehto olisi ollut maksaa rahti joka oli puolet yhden paketin hinnasta, juu ei onnistu. 
No teimme lattiaa kunnes materiaali loppui ja ikäväkseni herrat laski ettei se yksi laatikko riitäkään. Ärsyttävän pienestä kiinni. Paketissa on 7 kpl lankkuja ja lattian valmistumiseen tarvitsee 8 kpl!! Siis voiko oikeasti olla totta!
No soitan K-Rautaan, eivät voi tilata koska on Keskon tuote eli pitää maksaa heti. No menen käymään seuraavana päivänä kun saavuimme mökiltä. Kertoi että ei ehdi tähän samaan kuormaan jossa on jo yksi laatikko vaan voi joka maksaa rahdin tai odottaa taas kuukauden. Valitsin odottamisen ja tilaisin paketin lisää. Nyt yhdelle ja viimeiselle tarpeelliselle lankulle tuli hintaa 68e.
Tekisi mieli kaivaa se tuolta keittiön kaappien alta :D
Tässä on nyt sitten aikaa miettiä listoitusta ja suunnitelmana on jatkojohto piilottaa listan alle että saamme sähköpatterille, valolle ja vaikka kännykän laturille pistokkeet. Tuvassa on vain kaksi pistoketta oven pielessä niin lisää tarvitaan.
Että sellasta tällä kertaa, toivottavasti tämän vuoden puolella saadaan paikat kuntoon että ensi keväänä saa vain sisustaa! :D 

1 kommentti:

  1. Tuo on todella ärsyttävää, kun jää niin pienestä kiinni. Teilläkin vain yksi lankku tarvitsee lisää. Meillä mökillä pitäisi lattian nosto tehdä, hieman on vuosien varrella lattia mennyt vinoon. https://www.kuretek.com

    VastaaPoista